Uuden vuoden ensimmäinen pettymys. Samalle päivälle, mitä alako mieli ennustamaan kuukautisia kuin kesän jäläkeen tuulet tuoksuu syksylle, puhutaan työmaalla työkaverin raskauesta.Yks työkaveri kahtoo säälien minua ja minen tiiä mihin kahtoa, mitä tehä tai miten olla, joten punon nyrkkiä Jumalalle. Mutta en minä voi olla vihanen kellekkää, joka lasta haluaa ja joka sen saa. Enempi itkettää ne katseet ja ne puheet, mitä se, että se joka on löytäny rakkauen ja joka on haaveillu lasta, ja jotka sen myös saa. 

Englanninkielessä on niin hyvä sana, jota minä käyttäsin, jos voisin, jolla minä kieltäsin nämä säälikatseet. JOS olisin rohkea ja minun kurkkuun ei menisi sanomalehtiä aina tosihetkellä, tuossakin tilanteessa oisin sanonu: " Please, don't  patronize me!" Kyllä minä selviän, mulla on plan B elämälle varsin hyvällä mallilla. Sanotaanko näin, että jos ei vuonna 17 ole meillä lasta, meillä alakaa olemaan jonkin sortin yritys.

Telekkarissa kahtoin tännään mummomafiaa vai mikä se on se ohjelma. Siinä oli nainen, jolla oli kolme lasta. Ensimmäinen oli sijotuksessa, toinen asu isäsä luona ja kolmas oli hänen luonaan. Se niinku opetteli elämään siinä niien kolomen naisen avustuksella. Itelle tuli vaan olo, että miksi Jumala on niin epäreilu, ettei anna mulle ees sitä yhtä ja tälle naisella anto KAKSI HARJOTUSLASTA ennen sitä KOLMATTA, JOTA OIKEASTI AIKO HOITAA!!!!!!! Minä kahtoin tiukasti miestäni ja kysyin, eikö me alettasi sijaisvanhemmaksi-? Sijaisvanhemmuudessa vaan se vika, että ku ne on   saanu harjotella tarpeeksi, ne haluaa omasa takasi.

Joten I'm done.  Jo nyt. Tietenni pittää oottaa se lääkärin aika, jossa se tohtori sannoo iliman vilikasua (tietenni se riisuttaa housut jalasta tottakai!), että "laihuta". Sen ainoan sanan takia, minä aion ottaa mukkaan isoimman lusikan, joka mulla on. Ojennan sen sille ja sanon, "ota sitte pois koko pussi, mutta jätä reikä!" TAI minä sanon sille:" Siihen mennessä, että minä oon laihtunu, paa joku %&¤¤#"!(/ :een katiska, ettei perse valu siihen mennessä ollenkaan" Mutta elämä ei ollenkaan ole reilua, ei. Mutta uskon silti siihen, mitä huuhaa kirja joku niistä monista (paan sen kirjan nimen  tähän, kuhan muistan) kerto, että pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta  tapahtuu maailmassa sen takia, koska se on tarpeen. Se henkilökohtanen isku ja epäkohta ja vääryys. me ollaan ite sen itellemme valinneet, kun me tehtiin meiän elämälle käsikirjotusta, ennen ku me synnyttiin. Meinasin kirjottaa tähän,että paskan jononpa valihin, mutten voi oikeasti sannoa niin, ku ajattellee kaikkia niitä ihania ihmisiä (äiti +sisarrusparvi ja heiän puolisot, ystävät, rakkaat, työtoverit)  ja tapahtumia ja niitä hirviöitä, jotka on tielläni poikenneet tähän päivään mennessä, ilman niitä minä en olisi minä.