Joululahjaksi valitsin itse itselleni hienon askelmittarin, koska en raskinu ostaa aktiivisuusranneketta, jota oikeasti persosin. Nyt vasta sitten ostin (ku halavalla sai) aktiivisuusrannekkeen, ja olin oikeinki tohkeissani, kuinka aktiivinen minä oikeasti oon. 10 000 askelta paukahti rikki joka päivä. Sitten epäilykseni heräsi, ku oli päiviä, jolloinka en ees paljo liikkunu ja silti 10 000 oli reilusti ylittyny. Minä teen paljo käsillä töitä, niin se ottaa jokkaisesta käpälän heillautuksestaki askelia ainaki kymmenen. Tännään testasin, kumpi antaa luotettavamman tuloksen. Aktiivisuusranneke vai vanha kunnon askelmittari. Tällä hetkellä aktiivisuusranneke näyttää 12 000 askelta ja askelmittari n. 7000. Mahanpa unohtaa aktiivisuusrannekkeen hyllylle, ja pittää askelmittaria. Se askelmittari on minulle paras olla, koska ku ottaa sen tavotteen, että on 10 000 askelta päivässä, tullee liikaheltua enempi. 

Myöskin tajusin, kuinka lapsellinen minä oon. Istuin polliisin lupakansliassa oottamassa vuoroani, ku polliisisetä (kommea salskea nuorimies) kävi siinä viereisessä vessassa. Kauhean kova ääninen lorina kuulu ja minulla hihitytti. Miksi muuten pittää kaikista vessoista, varsinki ylleisistä vessoista tehä niin pirun kaikuvia? Niihin jos joihin pitäsi laittaa kunnon äänieristys, että voi ihan rauhassa lorottaa. 

Mikkää ei oo niin karmeata, ku istua isolla hädällä kaappivessoissa. Siis niissä vessoissa jotka erotettaan toisista vaan sen väliseinälevyn avulla. Siinä sitä saatte tulevat ja nykyset arkkitehit alakaa suunnittelemaan semmosta vessaa, josta ei kuulu 3 metrin päähän lorotus ja lopsahus. 

Sitä minä oon kans miettiny, että meiän työssä ei haittaa jos asiakas pierasee, mutta jos se samanen ihminen oisi käymässä pankissa ja pierasis siellä, sitä nolottasi vähä enempi. Luulisin.