Teatteri on mahtava harrastus. siinä saa olla ihan vappaasti IHAN JOKU MUU! Mutta sen mukana tullee tämmöselle ihmiselle, jolla tuppaa ajatukset surttaamaan yhtä ainoaa kohtaa, vanhat tunteet omasta huonommuuesta, omasta kömpelyyestä ja omasta "minen oo yhtä viisas ku nuo muut on. ja kukkaa ei tykkää minusta." ajatuksesta.  

Huonommuus varsinkin siinä , että jos katsoo jottai ihmistä ylöspäin, kunnioittaa ja arvostaa sitä. Samalla tuntee itessänsä, ettei tämä ihminen välitä minusta sitte yhtää. Kaikki merkit katellaan, mikä vaan tukkee tätä minun ommaa ajatusta siitä, että minusta ei tykkää. Miksi se ei tykkää minusta? Miten sen saisi tykkäämään minusta? Auttasko se, että jos oon hauskempi, jos oon hilijasempi, jos oon räväkämpi? Minä tiiän, tällä ei ole mittää merkitystä, minun elämän kanssa. Tämmösillä asioilla, tykkääkö joku  minusta, joka ei kuulu minun elämään, sillä ei pitäsi olla  merkitystä. Mutta minulle on. Minä haluaisin olla aina joku muu, mitä se, mitä minä omasta mielestä. HUOM! OMASTA MIELESTÄ oon. 

Lihavampana ajattelin, että itsetunto paranee sillä, että minä laihun ja tietenkinhän se on automaatti, että ku on laiha, niin on automaattisesti kaunis ja viisas. Elämä paranee, parisuhe paranee, itsetunto paranee ja kaikki tykkää minusta. Tosiasia kuitenkin on, että sen on ihan sama, miltä sinä näytät. Oot laiha, lihava, kaunis tai tavallisen näkönen, jos et sinä oo oman ihtesi arvonen omasta mielestä, et sinä oo toistenkaa mielestä. Oma kuva itestä peilautuu muille, siten miten sinä sen heijastat. No tuo nyt on niin klisee. Oon huomannu sen, että jos minä puhuttelen ihteäni alentavvaan sävvyyn, joku osa sannoo "höpö höpö" toinen osa nauraa ja kolmas osa uskoo.

Tännään oli esitys, sitä ennen päätin pittää pienen roolileikin. Ajattelin, että oon vahva ja vahvatahtonen nainen, joka ossaa tämän. Olin huomattavasti rennompi, ei menny vosottamiseen niin paljo... 

Aion huomennaki kokkeilla tämmöstä itsetunto- roolileikkiä. Saattasimpa jopa kasvattaa siitä itelleni puvun.