En oo oikein voinu mittää kirjotella, koska tässä nyt on ollut kaikenlaista.

Ensiksi. Minulla oli orastava suhde Bill Skaskårdin kanssa, joka kyllä valitettavasti päättyi siihen, kun minä sain kuulla, että hällä on vaimo ja vauva. Tästä tulistuneena minä jätin sen murtunein sydämin ja olin lohduton. Mutta onnekseni Bill Hader oli siinä samassa elokuvassa, jonka  kuvauksissa me kaikki ollaan tavattu. Minä olin siellä joku tyyppi, joka teki jottai. Sillä ei oo merkitystä. 

Mutta Bill Hader lohdutti minua suuresti, koska Bill Skarskård oli minun sydämeni murskannut julmasti. Siitä se sitte kehkeyty.... minulla oli välillä oma taide galleria... tai minä olin itse taiteilija... Taaaai minä olin ollu jotenki näyttelemässä jossai.  Mutta kuitenki ... Bill Hader sitte alako minun poikakaveriksi ja voooooi, että meillä oli kiihkeätä. Minä muutin sen luokse asumaan ja minun sisarukset kävi siellä kylässä, koska mielikuvitusmaailmassa raha ei oo missää merkityksessä. 

Oltiin onnellisia, minä esiinnyin draamaelokuvissa ja olin loistava. Onnistuin ja sain palakintoja. 

Mutta SITTE!!!! Bill Hader löysi kauniin tyttöystävän, jonka se vie äitisä luokse ... minuahan se ei koskaa vieny minnekkää. oli vaan kesäsin minun rantatalolla, jossa oli monta rantasaunaa. Ja jossa oli paljo ihmisiä ympärillä.  

Mutta pakko on luopua, koska Alec Baldwin on tulossa tilalle. Siitä minen tiiä, tulleeko tästä orastava rakkaussuhe, vai onko tämä vaan semmonen henkinen vahvistus... 

Minä oon 4 vuotiaasta asti eläny enempi tai vähempi haavemaailmassa. Mulla on koko  ajan sivuelämä omassa todellisuudessa. 

Lapsena... minulla oli pääasiallisin tarinalinja se, että minä pelastan jonku, saan lahjoja ja minua juhlitaan.. ja pääasiassa minut hyväksytään. No linjahan ei oo muuttunu siitä, mitä isommaksi minä oon tullu. Välillä on aika rankkojaki tarinoita, joita kirjotan vielä joskus. 

Tämä haaveilu nostaa aina enempi päätäsä sillon, kun minä oon väsyny, ahdistunut tai minulla ei mene hyvin. 

Sinne on aina ollu hyvä palata ja kadota, mutta ahistavaa säpsähtää tähän maailmaan, jossa tämä mikkää ei oo totta, eikä tule tapahtumaan. Välillä tämä on hallittavissa, esim. mulla on ollu joskus tietty aika, jolloin minä voin rauhassa olla omassa maailmassa, mutta välillä tämä ottaa niin vallan, etten pysty olemaan tässä päivässä, vaan saatan tuijottaa seinää ja haaveilla koko päivän. Aika kuluu nopsaan, kun on omissa maailmoissa. 

Pelottavinta on se, että millon tulee se hetki, etten enää hoksaa, mikä on mielikuvitusta ja mikä ei.