Jos olisin normaali, minä jaksaisin tehä kotitöitä joka päivä. Jos joku esine tippuu lattialle, nostaisin sen heti ylös ja laittaisin paikalleen. En pelekäis asioitten hoitamista, soittasin virastoihin ja hoitasin asiani heti. Menisin töihin ja jaksaisin olla siellä töissä. Jaksaisin hoitaa työni hyvin. Eikä minusta tuntusi siltä, että nyt kun minä jaksan olla ystävällinen ja huomioiva, se  olisi muualta pois. Vaan jaksaisin olla ystävällinen, huomioiva, ahkera ja tolokku. JA kun tulisin töistä kottiin, jaksaisin tehä kotityöt, tekisin ruokaa, hoitasin sosiaalisen elämäni, Harrastasin, ja olisin hyvin väsynyt vasta nukkumaan mennessä. 

Vaan ei. En ole normaali.

.Jos joku esine tippuu lattialle, minusta tuntuu, että sen esineen ja minun välillä on riippusilta, krokotiileja, iso este, jota ei voi kiertää. Ja minut on laitettu sohvaan kiinni, etten minä siitä pääse. Voin vaan tuijottaa sitä ja ajatella, että:" tuo pitäs nostaa. Oon minä laiska, ku en tuotakaa jaksa lähteä nostamaan. "

Minä pelkään asioitten hoitamista. Minulla ahistaa virastoissa asioiminen, minusta tuntuu, etten osaa ja ne huutaa minulle, ku minä en osaa. Vaikka tiiän, ettei ne syö ja minä oon heille asiakas. Vaan silti. Minä pelkään.

Minen jaksa mennä töihin. Minulla ahdistaa ajatus töistä. Minä en nuku ennen työpäivää, koska minulla pelottaa, että minen herrää ajossa ja myöhästyn ja minulle huuetaan. Ja kun minen nuku, oon töissä lamaantunut, väsynyt, saamaton ja jopa välinpitämätön. Ja sillon minulla pelottaa vielä enemmän, että minulle huudetaan. Minä itken ennen töihin menoa, koska minä en halua mennä sinne, koska minä en jaksa ja minä en pysty. Jos oon kärsivällinen ja ystävällinen ja empaattinen rutiinihommissa, minä en sitten jaksa enää panostaa muuhun. Minä oon fyysisesti ja psyykkisesti hyvin väsynyt. JA olen hyvin lamaantunut. 

Kun minä tulen töistä kotiin, minen jaksa mitään. Kaikki on silkkaa velvollisuutta. Minä hoian koirani velvollisuuen tunteessa, en jaksa tehä ruokaa, vaan syön jottai pikaevästä jos sitäkää. Minä vaan istun sohvalla, katon telekkaria, josta en ees tiiä, mitä sieltä tullee. Minä vaan tuijotan ja olen minun haavemaailmassa. Oon kokoajan väsynyt, alakuloinen ja ahdistunut, koska minä tiiän, että minulla pitäsi. En jaksa hoitaa ystävyyssuhteita. en kotitöitä, en siivoa. Jos pyykkään, pyykit saattaa olla monta päivää koneessa, koska minä en jaksa nousta sitä riippusiltaa, taistella rokotiilien kanssa ja nousta sitä muuria.