Minen muista missä vaiheessa enoni muutti meille asumaan. Jossain vaiheessa, kun hänen kalastusfirma meni nurin.Elämänhallinta karkasi lopullisesti käsistä. Äiti kilttinä ihmisenä otti sitten veljensä asumaan meille. Eno joi kokoajan. Välillä se juopottelu meni siihen, että äitillä ja enolla tuli riita. Me penskat katottiin vierestä, kun eno pieksi äitiä ja me itkettiin kuorossa. Minä en tiiä, missä vaiheessa on soitettu poliisit ja kuka sen teki. mutta enoa vietiin putkaan. Me katsottiin ikkunasta ja minulla oli sellainen tunne, että nyt paha sai palkkansa. 

Seuraavana aamuna eno kuitenkin palasi putkasta. Me istuttiin äitini kanssa vierekkäin sängyllä ja meitä pelotti. Tiedän, että äitikin pelkäsi, koska hän tärisi ihan samallalailla kuin minäkin. Muistan, kuinka eno sanoi:" Olipa mukava nukkua, kun ei ollut penikat häirihtemässä". Minun muistikuva on, että mahtoi sanoa , että anna olla viimenen kerta ku mulle polliisit soitat. Mutta en voi olla varma, onko minun mielikuvitusta. Sen tiiän. että ei ollut.

Seuraava muistikuva siitä, että eno riehaantu on, kun isä oli meillä sammuneena keskihuoneessa. Eno ja äiti otti yhteen, ja minä ja joku minun sisaruksista käytiin herättämässä isän, että "tuu auttamaan. Eno riehuu". Isä meni välliin ja alako painimaan enon kanssa, jonka aikana äiti sai soitettua poliisit. Enoa vietiin taas putkaan, ja taas me katsottiin ikkunasta.

En muista, missä välissä eno sitten muutti pois ja tilanne rauhottui. Sen jälkeen, kun isä tapettiin, muutettiin pois kerrostalosta ja muutettiin omakotitaloon, Silloin eno taas asui meillä. Juopotteli ja muutaman kerran tappeli äitin kanssa ja muutaman kerran vietiin putkaan. 

Eno joi ja kohmeloissaan sitten tyydytti itseään meidän nähden. Enolla ei ollut omaa huonetta, vaan hän nukkui meidän sohvalla  olohuoneessa. Muistan, kun menin äitille sanomaan, että käske sen lopettaa. Äiti, joka itse oli aikapaljon keittiössä, sanoi: " elä mee sinne!"

Eno ei arvosta naisia ollenkaan. Sen mielestä me naiset ollaan vaan vitunkantajia, joksi hän sitten meitä monesti haukkukin. muistan erään juhannusyön, kun minä nukkuin tyhjä pullo tyynyn alla, koska eno oli monta kertaa käynyt oven suussa kertomassa, kuinka arvoton pillunkantaja minä oon. Ajattelin, että jos tuut vielä, niin lyön. Ei se tullu, meni pihalle kutsumaan metsälintuja niin pitkään, että naapurit kävi kysymässä, tarviiko se apua. 

Isoveljeni oli jo siihen aikaan aika haka alkoholin (ja ties minkä) käytössä. Eno oli päättänyt, että veljeni kuuluu jengiin, ja sen tähen se täytyy pieksää . Seurasi paini, äiti soitti poliisia, veli kuristi enoa, eno kuristi veljeä. Minä otin termospullon ja löin sillä minun enoa. Se ei auttanut, otin sakset ja sanoin:" jos et lopeta niin minä lyön". Jossakin vaiheessa poliisit tuli ja vei taas enon pois, että se voi sitte tulla takasi runkkaamaan. 

Kerran olin puhelimessa minun kirjekaverin kanssa, eno tuli vessasta otti minua takapuolesta kiinni ja sano: " Entä jos minä teen näin!" Menin aivan lukkoon. En osannut sanoa, enkä tehä mittää.

En tiiä. millon meille tuli saunaremontti, jonka takia me sitten muutettiin remonttia pakoon. Sen paon aikana sosiaalitoimi kuitenkin osotti enolle uuden kämpän, jonka jälkeen hän ei meillä  enää asunut. 

Nyt eno on vanha mies, kärsii ilmeisesti muistisairautta, on ainut hengissä oleva siitä sisarrusparvesta. Minä poden huonoa omaatuntoa, kun en vaan halua käydä sen luona. Tiedän, että se ilahtusi jos kävisin, vaan en minä pysty,

Pikkuveljeni, joka on aivan mahtavan vahva tyyppi, sanoo: " miksi ei vaan anneta anteeksi. Se on vanha ja yksinäinen mies" Minä tiiän, vaan tällähetkellä en pysty.

Kuudennella luokalla muistan kirjoittaneeni aineita enosta ja hänen toimistaan, enkä tiedä onko siihen koskaan kukaan puuttunut. Teksti oli suoraa, mutta en tiiä onko koskaan kukaan puuttunut.

Ensimmäisen kerran, kun muistan enoni lyöneen äitiä, muistan kuinka äiti sanoi: "Näistä asioista ei sitte ruukata puhhua"