Isäni vuokran antaja alkoi vierailemaan meillä hyvin tiheään, sen jälkeen kun isä tapettiin. Varsinkin joulun aikoihin Veikko oli meillä todella paljon. Veikko oli erilainen juoppo, Veikko ei käyttänyt ketään hyväkseen, ei tapellut kenenkään kanssa. Veikko tykkäsi hirveästi lapsista. Minä olin Veikon lemppari, jolle hän sitte anto rahaa. Äiti kielsi useasti, ettei saa ottaa rahaa, koska Veikko välttämättä ees muista sitä rahaa antaneen. 

Minä muistan, kun Veikko köllötteli lattialla pikkuveljen vierellä päissään, kuin pelikaani. Örisi ja leikki autoilla pikkuveljen kanssa. 

Me nimesimme hänet juopoksi öriseväksi joulupukiksi. Muistan varmasti loppuikäni, kuinka Veikko aina huuteli, että "Pippa hei! " Tai "Pippeli hei!!" 

Veikko oli minun elämäni lepposin juoppo. Omalle perheelleen hän ei sitä varmaan ole ollu. Mutta meille Veikko oli herttanen ukko.

Jossai vaiheessa tuli Veikonki aika muuttaa pois teurastamolta, joksi hän kotitaloaan kutsu (koska isä tapettiin siellä)  ja muutti vanhustentalolle. Muutaman kerran hänen luonaan ihan töijen puolesta kävin. Viimenen muistikuva Veikosta oli, ku hän istu housut auki halpahallin edessa pienessä lasten tuolissa. " Pippa hei!" "No mitä Veikko. ootko ratkennu?" " No enkait minä muuten tässä tuolissa istusi!" 

Talvella kuulin, kuinka Veikko oli sitten kuollut. Näin unta Veikosta, joka istu sillalla ja huuteli:" Pippa hei!!! " Jottai muutaki se sano, muttra en muista mitä. 

Veikko oli aina vanha. Aina ihan yhtä vanha. Mutta niin hyväntahtonen loppujen lopuksi. Jos meidän äiti ei olisi ollut niin ihana ihminen, ei hän olisi Veikkoa päästäny enää meille, vaan olisi jättäny Veikon yksin teurastamolle yksin uppaukkojen (Veikko kertoili , kuinka uppaukot tuli saunasta) armoille. Äiti ei jättänyt ikinä Veikkoa pihalle. Veikko kävi meillä monta vuotta sen jäläkeen ku isä kuoli. 

Veikko kaikessa järettömyyessä oli meiän järkevin miesmalli.