Kauan aikaa sitte Mattieno halusi opettaa minulle verkkokalastusta. Kilttinä ihmisenä menin mukana, koska en ilenny sannoa, että minä en mikkää luonnonlapsi siinä mielessä oo, että nauttisin kamalasti siitä rämpimisestä ja rytteiköstä. Kalastaminen on mukavaa, mutta oon sallaa niin kilipailuhenkinen (ja lapsellinen), että minulla ärsyttää, jos toiset saa enempi kallaa ku minä. Ja ylleensä ne saa. 

Me mentiin Koston järvelle laittamaan verkkoja, Matti opasti, kuinka pittää kuunnella, ku se uitto mennee jään alla. Että se kuulostaa vähä samalta, ku suksikeppi ossuu lummeen. Että kuuntele. Antti osasi kuulema kuunnella sitä. Minä en osannu. Monet kerrat Matti kysy minulta, että kuulenko. En kuule. Se nyki sitä lankaa, minä muka menin etteen päin siihen suuntaan mihin se käski mennä ja kuuntelin ja en kuullu. Kävi ilimi, että se uitto oli epäkunnossa, tai ei muuten vaan toiminu, niinku sen piti. "Mikä PERKELE tässäki uiton kyrvässä on, ku tämä ei toimi!" Ja niin se kokkeili uuestaan. Minä kävelen, kuuntelen, en kuule... ja" perkeleen uiton kyrpä" ei toimi. 

Lopulta se jotenki lopsahti paikalleen se uitto ja minä taas kuuntelin semmosta, jota en kuullu. Lopulta en ennää ilenny sanoa, etten kuule, vaan sannoin, että joo nyt kuulen. Hirveän hyvällä tuurilla menin oikeaan suuntaan ja se löyty sitte se kohta ja sitte tehtiin jottai, jota en muista. En ole kalastaja. 

En muista missä kohti otettiin se tuura käsittelyyn. Kovana sano Enomatti minulle, että tämä lenkki pittää laittaa tästä ranteen ympäri, ettei se vaan humplaha Kostonjärveen. Niin tein, mutta huntalona saanu sillä mittää aikaseksi. Matti sitte tuskastu minnuun otti sen tuuran ja alako hakkaamaan. Sai reiän tehtyä ja otti oikein vauhtia ja ffflump sinne meni tuura. Ei ollu muistanu laittaa sitä lenkkiä ranteen läpi. Koko Kostonjärvi raiku: " PERKELEEN TUURANHUORA MENI!!!!"