Antti on minua 3 vuotta vanhempi. Antti on aina ollut äärimmäisen vilkas . Vaippahoususillaankin Antti oli jo kiipeillyt seinille ja nykyaikana Antille olisi oitis todettu ad/hd. Sen aikasten diagnoosien mukaan Antilla oli mbd, johon ei ollut lääkettä... kai.

Antti on se veli, jonka kanssa minun oli pakko maata alasti päällekkäin leipomossa... jos ei useamman, niin ainakin 2 kertaa, kertoja voi olla useampi, en muista. Mutta ainakin 2 kertaa. Antin kanssa en koskaa puhunu tästä, koska Antti ei käsitellyt asioita. Antti meni. 

Minulla oli itellä Antista semmonen kuva, että Antti alko kaveeraamaan näitten hyväksikäyttäjien kanssa ja heiän, jotka ei välttämättä osallistuneet siihen, mutta olivat kyllä hyviä tiedonantajia siitä muille. Muistan, kun asuttiin kerrostalon A rapussa. Se oli kaksio. Meillä, siis minulla , Antilla ja Antin kaverilla oli leikki heinänteosta. Heinänteko johti siihen, että minä olin housutta yläsängyllä ja Antin kaveri makasi päällä. Ja sillon kävi kippeästi. Olin silloin 4-5 v. Luultavammin 4, koska muutettiin c rappuun, kävin päiväkodissa vielä pari vuotta, ennen kuin siirryin kouluun. Kuten huomaatte, minun aikakäsitys tuolta ajalta on aika päättelyä. En välttämättä voi mennä vannomaan, milloin mikäkin on sattunut. Minun muistot liittyy siihen, kuinka korkealla ulko-oven kahva oli, kuinka raskas ovi oli. Ja missä milloinkin asuttiin. 

Mutta heinänteon leikissä, olin jo omaksunu leipomossa omaksutun leikin, jossa mulla pittää maata iliman housuja hiliaa. 

Antti alkoi hyvin pian oireilemmaan. Äitillä oli täysi työ pittää Anttia ns. kurissa (jos totta puhutaan, ei meillä sitä ollut kovinkaan hanakkaa sellaista) . Antti Liikku, miten halusi ja kenen kanssa vain, joka hänet vaan hyväksyisi. 

Muistan, kuinka äiti valvoi öitä ja soitteli joka paikkaan, kun Anttia ei löytynyt. Etsi Anttia kylältä jalkapelillä, eikä löytänyt. Loppujen lopuksi, Antti löytyi meidän verkkovarastosta sammuneena. Hän oli varmaankin silloin 10v ... (kuten aikaisemmin sanoin, minun ajankäsitys on silkkaa aavistelua ja päättelyä, mutta--- jos minä oon ollut 12 , kun me muutimme pois hakatalolta, niin... joo pidättäydyn 10v). 

Isä kuoli. Se oli Antille kova paikka, koska Antti ja isosiskoni olivat ainoita, joilla oli jonkunlainen suhde isään. Minulla ja pikkuveljelläni ei juurikaan ollut. Antti kävi isän luona säännöllisesti. On kertomuksia, joissa isän luokse oli tullut televisiolupatarkastajat, mutta Antti oli lyönyt ison laudan television läpi, joten ei voitu sakottaa luvattomuudesta, koska ei ollut televisiota. Antti ja isäkaimansa kävivät isän tulevan tappajan kanssa paljon kalalla, jossa he viihtyivät. 

Mutta olen myös myöhemmin, kun kävin elämäni jälkipyykkiä läpi, kuullut sitäkin, että isäni pakotti Antin varastamaan hänelle viinaa, koska häneltä loppui. 

Antti ihannoi isää. Isän kuolema oli Antille niin iso, pala , ettei se koskaan unohtunut. Minä muistan sinä iltana, kun kuulimme isän kuolleen, Antti itki niin paljon, etten ole koskaan kuullu hänen niin paljon itkevän. Isän vuokranantaja pappa oli meillä, koska kävi kertomassa meille. Itse olin pakottanut itseni isosiskoni huoneeseen kylään, jossa me kuunneltiin Madonnaa. Muistan sen hetken, kun äiti tuli huoneeseen ja sanoi:" Joo, kyllä se totta on, teiän isä on kuollu, se on tapettu"  Tuli hiliasuus, sitte pääsi minulta itku, sitte itki isosiskoni. 

Hyväksikäyttö, kiusaaminen, koulukiusaaminen, eno ja isän kuolema. Kuinka paljon ihmismielen on siedettävä? 

Antilla alkoi alamäki vaan jyrkkenemään. Ilmeisesti Antti on myös itse ollut kiusaajan roolissakin, en sitä kiellä. Antti pakeni viinaan ja myöhemmässä vaiheessa huumeisiin. 

Antti etsi hyväksyntää meitä kiusanneista ihmisistä tekemällä kaiken, minkä ne käski. Oli maalannut kasvosa vihreäksi sen ajan televisio sarjan liskoihmisten mukaan ja mennyt ja murtautunut jonnekin. 

Antti oli kateissa paljon. Äitillä oli kova huoli pitää jotain kontrollia, joka ei yksinasuvalle 4 lapsen yksinhuoltajalle ollut mikään heleppo nakki. Useammin epäonnistui, kun onnisti. 

Aikaa kului, Antti oireili ja touhuili. Ainoa paikka, joka koitu Antin onneksi oli armeija. Antti nautti siellä olostaan, Antti onnistui siellä. Antista tuli alikersantti, jostä hän itsekin oli onnellinen. Mutta sitten armeija loppui, jatkui huumeet ja alkoholi. 

Antti yritti olla töissä, mutta siitä ei tullut mitään. 

Sitten alkoi yölliset "minä tapan ihteni " puhelut. Aluksi Antti soitteli isosiskolleni, joka ei aikansa kuultuaan enää jaksanut niitä. Tämän jälkeen Antti alkoi soitella minulle, että hän on joessa reisiä myöten, sen aikainen tyttöystävä rannalla huutamassa, hän tappaa itsensä. Useamman kerran kuunneltuani ja todisteltuani itsemurhan turhuutta, en enää jaksanut, vaan sanoin ANNA MENNÄ.

Siitäkö se suuttu ja haukku. Mutta ei myöskään tappanut ihteään. 

Meni vuosia kierrettä sivusta  katsoen. Välillä Antti joi lääkehiilet, ja matka jatkui, ohtatukkakihara kuntoon ja kohti uusia seikkailuja. 

Kunnes. Kun hyrrä pyörii liian lujaa, tulee hyrrälle kuin hyrrällekin stoppi. Antti tappo miehen.

Muistan, kuinka äiti soitti minulle. Olin töihin menossa, vastasin äitin puheluun, joka sanoi, että Antti on pidätetty. Minä kysyin, että " mihin se nyt on murtautunu? " "Ei oo murtautunu, pahoinpidelly miehen, joka nyt tajuttomana sairaalassa" Menin töihin, noijuin, itkin ja noijuin. Vielä enempi noijuin, kun se mies oli kuollut. Meille oli juuri tullut iloisia uutisia, isosisko saisi kohta vauvan , suku jatkuisi... vaan ei. Onni ei oo se juttu, mikä meiän perheelle kuuluu.

Isosiskon lapsi syntyi, kun Antti odotti vankilassa tuomiota. Käytiin äitin kanssa kahtomassa sitä siellä. Siitäkään reissusta en oikein muuta muista, ku että Antti sano, ettei saa tuijottaa muita. 

Antti todettiin syyntakeettomaksi, Antilla on skitsofrenia, ja äänet käski yms. 

Jos minulla on maladaptiivista päiväunelmointia, Antilla oli maladaptiivista päiväpainajaisia. Hänen kuolleet ystävät puhui hänen päässään ja käski häntä tulemaan heidän matkaan. Koska siellä on kaunista ja ihanaa. Näin Antti minulle kerran kertoi. 

Antti meni Vaasan sairaalaan ennalta määräämättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Antti oli siellä useamman vuoden. Kun tuli se aika , että pääsi lomille, Antti kävi lomilla ja palasi takaisin. Kaikki näytti hyvältä, että kaikki menee nyt parhain päin. 

Kunnes eräs kerta, kun Antti oli käymässä, Antti haisi vanhalle viinalle. Siitä alkoi uusi alamäksi. Jossain vaiheessa, Antti pääsi lopullisesti pois. Yritteli  uutta elämää, mutta sitten äiti sairastui. Antti ei kestänyt sitä, vaan Antti alkoi oireilemaan. Antti yritti muistaakseni 3 kertaa itsemurhaa onnistumatta. Äiti oli ikkunasta katsonut, kun hänen poikaa elvytetään pihalla. 

Minä muistan, kuinka vihanen minä olin Antille. Tiesin, ettei äiti enää selviä, vaan se on vaan ajasta kysymys. Ajattelin ja sanoinkin, että kumpa tuo Antti kuolisi, niin loppusi tuo ainanen pelko, ja äiti jäisi henkiin.

Toisin kävi. Äiti kuoli heinäkuussa 2017. Antti oli palannut takaisin Vaasaan sairaalaan, josta oli taas uudelleen kokeilu, että josko nyt taas kokeiltasiin uudestaan kotiuttaa. Antti tuli äitin hautajaisiin hoitajasaattueessa. 

Aika kului, tuli joulukuu. Laitoin Antille rahaa, että ostaa uuteen asuntoonsa jotain mukavaa. Aikoi ostaa mokkamasterin. Jouluaaton aattona sain poliisilta puhelun, että Antti on kuollut. Niin kuin olisi matto vedetty jalkojen alta. Antti oli kuollut nukkuessaan. Huumeisiin ja viinaan. 

Jouluaattona kävin katsomassa Anttia viimeisen kerran. Antti oli sininen. Muistan, kuinka minulla pääsi itku ja kuinka mukana olleella hoitajallakin pääsi itku (minun työkavereita...) . Muistan, kuinka hyvältä tuntu, kun tämä hoitaja itki minun kanssa. Se tuntu todella hyvältä.

Antti kosti isän kuoleman. Antti ei koskaan puhunut hyväksikäytöstä, eikä mistään muustakaan. Antti oli sisäistänyt hyvin äitimme ohjeen. Tosin pikkuveljelle hän oli kertonut, kuinka hän katuu, että hän tappoi sen miehen.

Antti 1979-2017