Edellisen illan pakkien jälkeisenä aamuna, herrään ryyvyttyneenä, työnnyn luultavasti töihin olemaan pahalla päällä ja äyskin ja ämpsyän kaikille. Ja kovasti lorvin ja vieroksun töitä. Ku pääsen kottiin, alan hulluna soittelemmaan kavereille ja märehtimmään ommaa surkeutta ja sitä, että miiiksi minä aaaaina oon se hyvä tyyppi. Miikseeen minä voi kooooskaa olla se SE tyyppi. Mikä vika minussa on ja miksei muka voi tykätä,,, kaikki muut on perseestä ja minä vaan kärsin. Kukkaa ei lopulta jaksa ees kuunnella ennää, koska ne on kuullu saman virren miljoona kertaa. Jo etukätteenki itkettynä. 

Ikinä koskaa millonkaa mikkää ei mee kohtuuella, aina pittää samallatyylillä ja samallalailla. ja ja ja... minä ooooon niiiiin paska. ja liian lihava ja... ja

Hetken ajan minä ajattelen, että ei se sitte ollu minnua varten, vaan se on jonku toisen tyyppi se. VAAAN SILTI MIIIKSI NÄIN AINA KÄY JA KÄY JA KÄY KÄY ...

Sitte minä räkäposkella märisseenä sissuunnun ja uksin alakavani laihuttammaan ja olemaan urheilullinen, enkä laita mittää viestiä. Kuitenki sallaa stalkkaan kaikkea, mitä se tekkee se mielikuvitusmies ja aina muka eksyn lyllertämmään samalle lenkkipolulle ja oon niiiiiiiiin muka zen ja fine sen kanssa. 

Jollai ihmeen konstilla saanki itestäni sen 5 kg tippumaan ja oon olevinnaan niiiin laiha ja kaunis ja paras. Ja vejän naiselliset perseet yksin kämpillä koirien keskellä. Illan kähmeissä minä siltiki laitan jonku typerän itsesääli vinkumisviestin sille miehelle, jota aamulla kadun kovasti. Aamulla sitte lopulta poistan koko numeron puhelimesta ja oon niiiiin päättäväinen etten ikinä koskaa laita sille viestiä.