Valmiiksi suunniteltu, on puoleksi tehty, vai miten se meni. Minä oon ihan asiasta tehen suunnitellu tälle päivälle, että tännään minä meen töihin autolla. Joten heräsin aikasemmin, äimistelin hetken lasten ohjelmia, laitoin lenkkarit jalakaan ja lähin löntöstelemään kylän ympäri. Näin kun tein, on minun tavote kävelty jo klo 9:47. 

Sitte tulin kottiin ja keitin mikropuurot, söin ne hirveän väkevien marjojen kanssa. Siinä on syy, miksi minä en hirveästi marjoista tykkää, ku ne on kuitenki niin väkeviä. Minen tykkää väkevästä missää muodossa. Makkea on se mun juttu.  Nyt on sitte vielä muuan tunti luppoaikaa käyä jaakopin painia, että jospa sittenkin minä menisin kävelemällä töihin, koska eilen mutustelin lakupussin. voi voiiii. Kuinkahan monta kertaa tuoki kyläpahanen pittää hinkuttaa ympäri ennen ku se pussi on kulutettu. Luin jostai, että makkean himon tai syömisen himon voi taltuttaa naputtelemalla ihteä ohtaan sormella. Minä saisin hakata ohtaani niin kauan, että siihen oisi kehittyny painehaavauma. 

Lisäksi oon jo valamiiksi suunnitellu, miten tämän lapsettomuuen, jota ei oo todettu, suremisen pittää lopettaa ja get on with my life. Ei sekkää oo hääppöstä olemista, jos ei sitte niitä lapsia saakkaa, vaan märehtii sitä sitte koko loppuiän, kuinka on epäonnistunu ihmisenä. Hehee se saattaa käyä niin, että oon jo kyllästyny koko aiheeseen ennenku se koko lääkäriaika on ees tullu. laporatoorionnoutaja sano ettei oo verikokkeissa mittää erikoista, ja mörkötohtori aiko tehä sen lähetteen. Ja nyt siis vaan ootetaan. Sitte ku minä meen sinne, minä sanon sille, että vaiha aihetta, tästä ei jaksa jankata. :D

Mutta eilen kottiin töistä tallustellessani ajattelin, kuinka surullista työtä minä loppuusa teen. Minä hoian ihmisä, jotka ei suoraan sanottuna oo tuolla muuta, ku oottelemassa, että se jono sinne taivaanportille liikkusi pikkusenkaa. Ne on jonossa. Päivät on samallaisia, pitkiä ja tylsiä. Joillaki kauhea hätä ja huoli, jota kukkaa ei ymmärrä, ku "mee vaan nukkumaan!" Eilen töistä lähtiessä käytävälle kuulu, ku nainen huutaa issääsä appuun. Tästä hivenen alakuloiseksi tulleena, ajattelin sitä, ku se eräs sano, että jos minun tehtävä on tuua ihmisille iloa päivään. Ehkäpä se ei ookkaa niin huono tehtävä. Sitä iloa tuonne tarvitaan.