Niin isä... mikä isä? 

Minulta ja minun pikkuveljeltä ruukattiin kysyä monta kertaa, samat ihmiset, että " Kuka teiän isä on?" "Ei meillä oo issää tai on... vaan se ei oo meiän ISÄ" 

Isä oli alkoholisti. Niin pitkään, kun muistan, isä ei asunut meillä. Isä asu kavereittensa kanssa jossain vanhassa talossa, jonka eräs vanhamies omisti. Tämä vanha mies oli myös alkoholisti. JA niin pitkään, kun minun muisti riittää, oli tämä vanha mies aina yhtä vanha. 

Isä kävi aina, kuten jo aikaisemmin kirjotin, meillä kylässä. Poistamassa paineita ja nukkumassa känniä. Muistan, kuinka mustasukkanen minä olin äitini päältä, kun hän äitin viereen meni. Monesti uhkasin lyyä sitä kaulimella päähän. NO HEI! me katsottiin televisiosta paljon Pekka Puupäätä. 

Mutta isä antoi rahaa, käydessään. Minulla ei ollut juurikaan muistikuvia isästä, muuta, kun että kerran hän antoi minulle 5 markkaa rahaa, laitoin sen silmäkulmaani kiinni ja sanoin" isä hei, kato, mulla on rahankiilto silmäkulmassa" Ja niin isä tyhjensi kolikko osastonsa minun kouraan. 

Isä oli kuulema hyvin mielikuvituksekas, sanavalmis, pilkesilmäkulmassa oleva joviaali tyyppi. Tämä joviaalityyppi varasti äidin rahat aina kuin  vaan mahdollista. Äiti sanoi, ettei hänellä koskaan ollut sellaista piiloa, jota isä ei löytänyt.

Äiti antoi kerran isälle tehtävän käyttää minua parturissa, johon isä suostui. Äiti antoi isälle parturirahan ja niin me lähettiin isän kanssa kahdestaan hankkimaan minulle pottakampauksen. Mutta, koska parturissa ei ollutkaan aikaa heti, talutti isäni minut krouviin. Minä sanoin, etten tuu sinne, ja kävelin kotiin. En mahtanut olla koulussakaan, koska muistan, kuinka me sen ainoan kerran käveltiin isän kanssa käsikädessä. Palasin kotiin ja äiti kysyi, miksen käynytkään parturissa... En muista, mitä vastasin, mutten suurta yllätystä äitin silmistä nähnyt. 

Isällä oli kuulema oma versio katekismuksesta, josta olen todella kiinnostunut kuulemaan, jos joku sen vielä muistaa.

Minun viimeinen muistikuva isästä on se, kuinka minä suututin sen illistelemällä sen kohmelolle. Se suuttui ja huusi. Lähti pois, Se oli viimeinen kerta. Aiemminkin oon tästä kirjoittanut, joten en siitä avaudu muuten, kun sanomalla, että syyllisyys siitä, että on minun vikani, että isä kuoli, kalvoi minua yli 19 vuotiaaksi asti.

Isä tapettiin lyömällä kirveellä päähän oman kaverinsa toimesta. Siitä kuulee monta erilaista tarinaa, miten se päivä oli edennyt ja mitä siellä oli todellisuudessa tapahtunut. Mutta lopputulema sama. Isää oli lyöty kirveellä päähän. Tästä lähtien, tämä pappa, jonka luona hän asui vuokralaisena, kutsui taloaan teurastamoksi. 

Tämä pappakin ansaitsee oman lukunsa minun avautumisen vimmassa... Siitä tuli isän kuoleman jälkeen melkoinen perhetuttu.

Ahti "Antti" 194?-1992