Mutta NIIN! Entä jos ei sitte saakkaa lasta kaikesta pyristelystä huolimatta? Entä jos laihunkin, saankin hoidon, mutta siltikää ei lasta tuu? mitä sitte? Ootko aatellu sitä, ootko? Ystävä oli päättäny hommata uuden auton ja ison (sulosen) koiran. Mulla on jo koira, itseasiassa kaksikin koiraa. Ne ei korvaa sitä lasta. 

Minä oon kammoksunu sitä ajatusta, että minä elän elämäni sillälailla, että herrään aamulla, meen töihin, oon töissä ja tuun pois. Niinku robotti. Miten se lapsi sitä yhtälöä muuttasi? Herrään aamulla, herätän lapsen, annan sille evästä, vien sen hoitoon, meen töihin, oon töissä, lähen töistä, haen lapsen hoiosta, teen sille evästä, ja sitte jottai. Tulisi enempi vaiheita päivään, mutta se silti oisi se elämän sisältö silti se sama. Käyä töissä ja olla ja tulla ja mennä.  Eräs sano, ku mietin minun elämäntarkotusta, että jos se elämäntarkotus mulla on tuua iloa ihmisen elämään? En halua!!! En kuvittele (kuvittelen vähä), että lapset toisi minun elämälle tarkotuksen, mutta oishan ne ihana lisä. Saisin kasvattaa ja seurata ja huolehtia ja olla niiiiiiiiin väsyny. Minusta monesti tuntuu, että oon ihan vieraassa maassa, ku puhutaan lapsista ja voi rietas, että niistä sitä puhutaanki. Ennen ei haitannu yhtää, vaikka toiset lapsistasa puhuki, vaan nykyään on hitusen alakanu ahistammaan.  Ei vissiin oo hirveän kohteliasta poistua huoneesta, jos oon se ainoa, joille niitä kerrotaan. Mutta en minä voi sannoa, ettei saa puhhua, ite kitisen lapsettomuutta ja kerron typeriä juttuja koirista.

Mutta silllti.. entä jos, mitä jos... Ootan ja yritän ens kessään, jos ei, MINÄ LÄHEN KAHEKSI VIIKOKSI THAIMAAHAN!!! Hui. elän reunalla.