perjantai, 19. lokakuu 2018

Naapurissa ahistaa

Muutin taannoin koirien kanssa rivitalloon. Ei menny viikkoakkaa, ku isännöitsijä soitti eka kerran, että sinun koirat haukkuu kuulema koko ajan. Lupasin paneutua asiaan. Ja paneuduinki. Meni jonkun aikaa hiljaiseloa, kunnes taas tuli valitus. Tätä jatkunu nyt jonku aikaa.

Ilmeisesti minun koirat on rakkereita, jotka piinaa koko naapurustoa. Oon kysyny muilta naapureilta, kuinka paljo ne aiheuttaa mielipahaa ihmiskunnalle haukkumisellansa... ei ne kuulema haittaa niin paljoa. Joskus haukkuvat jonku aikaa.

Nyt taloyhtiömme on sitte päättäny antaa minulle viimesen varotuksen, jos ei koirat lähe, lähettä kaikki.

Minulla askarruttaa se, että voiko ihmistä häätää pois pelekkien nimettömien valitusten perusteella. koska silloinhan minäki voisin ihan nimettömänä tehä valituksia kaikista. Keksin mitä mielenkiintosempia tarinoita ja juttuja. Näpytän ne sormenpäät verillä nimettömänä nettiin ja ostan popcornit ja alan seuraamaan, millon me kaikki istutaan saman nuotion äärellä sillan alla kosken kohistessa vieressä. Se jolla ahistaa enempi, saa kirjottaa siltaan spraymaalilla nimettömän valituksensa, jota sitte heimoneuvostossa käsitellään... ja annetaan lopulta häätö... osotettaan uusi nuotiopaikka.

Joo, oon katkera. Mulla vituttaa, ku pientä oravaa.

sunnuntai, 16. syyskuu 2018

Long time no see

Niin se on ollu unohuksissa tämäki harrastuksen tapanen. Yks kaunis päivä ajattelin, että mikäköhän se on tämänki paikan salasana ja tunnukset, ku en taho ennää muistaa puoliakkaa. Joka paikkaan on tunnuksia ja kaiken maaliman salasanoja, jotka pittää vaihtaa liian ussein. Heti ku alakaa muistamaan, pittää jo vaihtaa uusi.

Paljo on tapahtunu. Liian paljo. Tässä välissä oon kerinny käyä traumaterapiassa(kerron myöhemmin), ollu parisuhteessa (kerron myöhemmin), käyny kolmissa hautajaisissa vuojen aikana (kerron myöhemmin) ja palannut takasi lähtöruutuun. Eli sinkkukinkku, joka ehkä on jo jottai oppinu (painotan sanaa ehkä ja lisään perrään: luultavasti en). Ainut mikä on jääny ennalleen on kaksi koiraa, huono huumorintaju, työpaikka ja liian paljo painoa. Lisäksi on tullu kissanpentu nimeltään Katrihelena.

Kertokaa nyt, oliko ees ikävä? :D

perjantai, 2. syyskuu 2016

Kymmenen tikkua laudalla

Auton myynti on hanurista. Ajattelin myyä auto pois, ku minen periaatteessa sitä tarvi. Mukava sillä on pöpötellä paikasta a paikkaan b. Mutta se on kauhea rahanmeno, passivoija ja iäkäs auto, joka ei minun pelekällä etteenpäin ajamisella parane. Ajattelin, etten siitä isoja summia voi pyytää, joten laitoin hinnaksi semmosen omasta mielestä hyvän hinnan.

Aamulla minä ajattelin töihin ajellessa, että kyllä tästä vielä joku hyvän kauppa auton saa, kuhan ensin korjaa sillontällön-ajovalon ja saa vänkärin puoleisen ikkunan auki.Ja ossaa lopettaa hihnan räklätyksen. Hyvä ja toimiva kampe se minun maksta 626 98vm ja punanen on. Vähä syömänenki se on ja silleen. 

Töitten jäläkeen minä sitä sitte alakoin puolivillasesti somessa kauppaamaan ja käytin ensimmäisen ostaja kandidaatin kanssa sitä näytillä semmosen luona, joka oikeasti tajuaa niitten päältä muutaki, ku että se on makkara ja punanen. Aikasa se mies roplasi sitä autoa ja kokkeili ja kuunteli rautatikun läpi moottoria. Se oli vähä samallaista hommaa, mitä tehhään sillä tikulla, ku etitään sitä vettä. Sepä kuuliki siitä räklätyksestä, että se ei oo se hihna vaan hankaluuksia ja kamaluuksia. Mutta sitä se ei sanonu, onko se vaarallista vaiko eikö se oo. Se voi olla vaarallinen tai ei. Vaarallisella minä tarkotan sitä että se tullee kalliimmaksi, mitä ostettaessa. siis se koituu sille ostajalle pommiksi. Mutta ku ei olla varmoja. 

Kolomaski kahto sitä ja kuunteli RAUTAPUTKEN LÄPI  sitä ääntä, joka siitä kuuluu ja ei ollu varma hänkää--- Alako jo niin ärsyttämmään, että ajattelin tarkistaa ihan ite siitä autosta pensatilanteen tulitikulla. 

Miten se voikaa olla, että aamulla klo 7 se oli vielä hyvä auto, loistava yksilö ikäsekseen ja muutenki hyvä ja klo 16 se onki jo aikapommi, joka kannattaa hyvin äkkiä viiä takasi sinne parkkipaikalle, ottaa pois liikenteestä, vallaa betoniin, suojata hiekkasäkkeillä, eristää eristysnauhoilla ja kylteillä, koska se kohta räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Jumalaton sienipilivi pölähtää sen konepellin alta pilaten Suomen kauniin luonnon sillä ydinjätteellä. syntyy kolomipäisiä poroja. Naiset on hysteerisiä, lapset itkee ja miehet katsoo vakavana horisonttiin ja radio soittaa Sir elwoodin hiljaisten värien kymmenen tikkua laidalla. Kyynel vierähtää miehen poskille. 


perkele

torstai, 5. toukokuu 2016

Päänsisäinen laulaja

Minä alakuvuonna harrastin nettideittailua. Mulla oli profiili tuolla netin syövereissä. Yhen miehen kanssa sitte äityin ihan kunnolla juttelemmaan. Se oli oikein puhelias ja huumorintajunen. Harrasti kaikenlaista karaokesta taistelulajeihin. Opiskellu joskus hierojaksi ja jne. Ja ei välittäny siitä, että minä oon roimasti leveämpi kuljetus ja että mulla on ihotauti (no joo, ei oo kukkaa moitiinu aikasemmin, että kyllä muuten, muttaku tuo tauti...). Sovittiin sitte treffit, että se tullee minun luona käymään kylässä.

Se tuli ja se puhu ihan kamalasti, ja oli semmosen levottoman olonen. Minä ajattelin, että sillä jännittää ihan mahottomasti, mikä tieten ihan normaalia. Se oli allerginen koirille, mutta kuulema ei niin paljo, että se haittaisi. Se alako pärskimään ihan kamalasti ja minä kyselin, että eikö sillä oo allergialääkkeitä. Ei kuulema oo kehannu hakkea apteekista. No minä sitte soittelemmaan kaikki tutut läpi, että onko kellää allergialääkettä, että tuo pahahenki tukehtuu tuohon. Saatiin sitä lääkettä ja ajeltiin sitte kylillä ... ja se puhu. Minä kyssyin, että onko se aina niin kova puhumaan "oon minä, mutta nyt piti olla kaks tuntia puhumatta, ku tänne tulin, niin mulla on paljo puhuttavvaa kertyny." Minä luulin, että se oli vitsi.

Tultiin minun luokse ja se lääke autto, että se rauhottu se sen höpötys. Se kerto, että hällä on autossa hierontapöytä, nyrkkeilysäkki ja sukset. Nyrkkeilysäkkiä se minulle kauppasi, en ostanu. 

Se jäi sitte yöksi. Aamulla puhe alako uuestaan, se puhu ja puhu ja puhu ja puhu. Minä jo käskin sen olla hilijaa, ku minä tykkään aamulla hilijasuuesta. "jaa sinet oo aamuihminenminäoonaamuihminen... outi outi outi outi outi ,,,, täälläon kamalasti nuita mäkiä meillä ei oo ku aakeetalaakeeta ja kerran menin merelle hiihtämään ja pakko oli hiihtää koko reitti, ku ei voi kääntyä kesken takasi" "miksei voi... jos ei kehtaa hiihtää, niin kääntyy takasi" "ei voi. ei sitä vaan voi" "outi sinä tarvit ihmisen joka sannoo sinulle että rauhotu rauhotu rauhotu" "outi, minä ossaan laulaa, outi, saanko laulaa sinulle?" "Et" (mikkää maalimassa oo niin vaivaannuttavaa, ku se että joku laulaa juuri sinulle!) "No, minä laulan sitte minun päässä, minulla on päässä monta laulua päällekkäin!" mitä... sitte se laulu kuitenki alako pursuammaan yli ja se kuluki perässä ja sitä sanatonta hyrinää alako vuotamaan. Sitte se otti laukustasa pienen rasian, jossa oli pillereitä... minä kyssyin, että mitä lääkkeitä nuo on: "aamulääkkeet," ,," jooo vaan mitä lääkkeitä" "Deprakine" MITÄ!!!!!! "OUTI, sinä ku oot hoitaja, niin sinähän voit pistää minulle ens kuussa piikin, niin minä säästän vähä rahhaa" "PIIKIN?" "niin, ku mulla pittää kerran kuussa käyä pistämässä piikin" MIIIITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ???? "ööö ... miksi sinulla pittää käyä piikillä ja syyä nuita lääkkeitä" "mulla on kaksisuuntanen mielialahäiriö ja narsistinen persoonallisuushäiriö, minä tiiän ku minä oon maniassa. ossaan minä sen sannoa... ossaan minä sen sannoa. laala laaaala laaala laaala" Sitte menin vessaan ja ootin, että se ilimottaa lähteväsä pois. 

 

IKINÄ EN ENNÄÄ NETTITEITTAILE, EN IKINÄ! ENKÄ EES TEITTAILE!!! EN!

torstai, 5. toukokuu 2016

Tietokone rikki

Tässä oon pitäny tämmöstä luovaa paussia, koska minun tietokone on ollu rikki. Se ei suostunu lähtemään käyntiin. Oon pitäny sitä piuhassa ja kokkeillu, että josko se siten lähtis käyntiin. 

Yritin ehtiä tästä rakkineesta akkua, että irrotan sen ja kokkeilen, josko se vika on siinä akussa. Vaan tässä vissiin on semmonen sissäänrakennettu akku. 

Laitoin tämän sitte hyllylle, että ole perkele. Ja suunnittelin, että soitan kohta takkuuhuollon tälle. Pikkuveli sitte junttasi töpselin seinään ja tsädäm se käynnisty. Akku kuulema ollu loppu. Niin loppu, ettei se minun kärsivällisyyellä tuu ootettua, että se oisi tarpeeksi ladannu, että jaksaa taas käynnistyä.

Outi, oman elämänsä aku ankka.